Personalized towel signs only from 2,40€! Welcome to our website

HÄÄTRENDIT 2022

– klassikot ja uutuudet –

KATSO VIDEO JA VALITSE SINULLE SOPIVAT TRENDIT

2020 Covid

Koronapandemian aikana hääparit ovat joutuneet etsimään uusia tapoja hääjuhlan viettämiseen. Trendeiksi ovat nousseet esimerkiksi maskit kustomoiduilla kirjailuilla, joista saa mukavan muiston juhlasta. 6-12 ihmisen sijaan on alettu suosia pienempiä 2-5 vieraan pöytäryhmiä, jotta seurueet voivat säilyttää turvavälin. Myös käsidesipullot ovat tulleet tutuiksi hääjuhlissa.

Personalisointi & lisääntynyt vieraanvaraisuus

Yhä useampi pari haluaa juhlan olevan vieraille kokonaisvaltainen elämys, joka muistetaan vielä pitkään. Siksi esim. erilaiset esiintyjät ja muut show-elementit, yksityiskohtaiset koristelut ja kustomoidut vieraslahjat ovat enemmön sääntö kuin poikkeus.


Mikrohäät

Pandemia-aika on innoittanut sekä pakottanut monia pareja harkitsemaan vieraslistaansa tarkkaan. Tämä on johtanut mikrohäät trendiin, joihin kuuluvat esimerkiksi intiimimpi tunnelma, rennompi tyyli sekä tietenkin matalammat kulut.

Jotkut parit toteuttavat mikrohäitä myös monipäiväisinä destination-tyylisinä häinä lähipiirin kanssa.

Laadukas puu kestää aikaa

Vanhat, massiivipuiset tuotteet kestävät aikaa ja uudistamista nykyisiä lastulevytuotteita paremmin. Kun ostaa vanhaa, laadukasta puuta, sitä on mahdollista työstää uudelleen ja poistaa sitä kautta ajan tuomia epätäydellisyyksiä. Puun ominaisuuksiin kuuluu sen eläminen ajan kanssa, niin hyvässä kuin pahassa. Hiominen, lakkaus, vahaus ja maalaus ovat kaikki puisen huonekalun elinkaarta pidentäviä toimenpiteitä. Massiivipuu on siis ominaisuuksiltaan kestävämpää ja ekologisempaa kuin halvemmat vaihtoehdot, ja siihen sijoittaminen kannattaa. Vaivannäkö siis ehdottomasti maksaa itsensä takaisin, jos vanhan laatuhuonekalun pystyy pelastamaan uusiokäyttöön!


Ekologisuus

Jo pitkään vallalla ollut ekohäätbuumi on tuonut häihin mm. 2nd hand puvut, kotimaisuuden suosimisen hyväntekeväisyyslahjoitukset, uusiokäyttötavarat ja digikutsut. Myös esim. häämatkoja kaukomaille harkitaan tarkemmin.

Kuinka onnistut kotona?

Ammattilaiselta maalaustyö onnistuu tuosta vaan, mutta tavallisen tallaajankin on mahdollista saada aikaan siisti lopputulos. Työ vaatii aikaa ja huolellisuutta, mutta mikäli niitä löytyy tulee lopputuloksesta hyvä ja aikaa kestävä. Kiinnitä työssäsi erityistä huomiota kaikkien pintojen puhdistukseen ja hiontaan ennen varsinaista maalausta. Oikeat ja tarkoituksenmukaiset tuotteet ovat tässäkin avain onneen, joten varmista eri tuotteiden sopivuus valitsemillesi pinnoille etukäteen. Yleensä huonekaluille kannattaa valita vesiohenteinen pintamaali. Me Eco Decorilla käytimme Teknosin Futura Aqua 40 -maalia puolikiiltävänä. Tämä maali soveltuu käytettäväksi jo ennestään maalatuille ja pohjamaalatuille pinnoille.


HÄÄT 2022: TULEVAT TRENDIT

1

Perinteiden rikkominen

Modernit parit hylkäävät mielellään perinteet, jotka eivät heitä miellytä. Seremonia, pukeutuminen, ohjelma, menu ja koristelut voivat olla täysin tavallisesta poikkeavia. Tärkeintä onkin, että juhla on parin itsensä näköinen. Samalla pois jäävät turhat paineet. Muut viikonpäivät ovat myös haastaneet lauantain paikan perinteisenä hääpäivänä.

2

Vastuullisuus

  • Vastuullisuus ei ole tämän päivän yhteiskunnassa enää pelkkä trendi vaan oletus. Parit saattavat pyrkiä jopa täysin jätteettömään juhlaan, josta ei koidu ongelmia ympäristölle. Koristeille ym. etsitään uusi käyttötarkoitus, esim. muovia tai muuta haitallista materiaalia saatetaan välttää kokonaan ja turha törsääminen tarpeettomiin asioihin jätetään pois. Myös kasvis- ja vegaaniruuan kulutus on nousussa.

3

Alkoholittomuus

  • Sober curious -trendi on kovassa nousussa ja viime vuosina milleniaalien asenne juomista kohtaan onkin muuttunut terveellisempään suuntaan. Valinta alkoholittomista häistä saattaa olla omien tapojen ja arvojen mukainen tai sillä saatetaan kunnioittaa tiettyjen vieraiden tilannetta, jossa ei voi juoda. Yhä useammissa häissä nähdäänkin siis täysin alkoholiton juomamenu mocktaileilla ja muilla alkoholittomilla juomilla, mikä tulee myös edullisemmaksi.

4

Värikkyys

      • Väripaletit ovat laajentuneet perinteikkäistä neutraaleista pastellisävyistä värikkäämpään suuntaan. Värit kuten violetit, maanläheinen vihreä, sinisen eri sävyt sekä musta ja muut rohkeammat valinnat päätyvät väripaletteihin todennäköisemmin kuin vanha roosa.

Näiden vinkkien avulla sinäkin onnistut häiden suunnittelussa!

Olemme valmis auttaa! Hääpakettein avulla on helppo ymmärtää, mitä häiden järjestämiseen tarvitaan. Tämä auttaa teidän morsiamien ja hääparien häiden suunnittelua, koska yhdestä paikasta on mahdollista tilata samalla tyylillä paperituotteet sekä puiset koristeet.

Tutustu Eco Decorin valikoimaan linkistä alapuolelta.

Näiden vinkkien avulla sinäkin onnistut maalaustyössä! Kuvaa entisöintiprojektisi Instagramiin ja tägää valmis lopputulos @ecodecor.fi. Sopisiko uuden, uniikin huonekalusi kaveriksi vaikkapa personoitu nimikyltti lastenhuoneeseen tai kotipaikkakuntasi kartta? Tutustu Eco Decorin valikoimaan linkistä alapuolelta.

Read other posts

Kerttu Niskanen's Wedding

Eco häät

Place Name Signs for Weddings

MUISTILISTA
"7 ASKELTA IKIMUISTOISIIN HÄIHIN"

Tilaa uutiskirjeemme niin lähetämme sinulle ilmaisen tiedoston “7 askelta ikimuistoisiin häihin”, jonka avulla järjestät unelmiesi häät stressittömästi unohtamatta yhtäkään yksityiskohtaa!

Value is required
Thank you! We will send you a message within a day.
en